Täysistuntopuheenvuoro: Edessä sisäisen devalvaation aika: työttömyysputkesta luopuminen, osa-aikaeläkkeen lakkauttaminen, eläkeiän sitominen elinaikaodotteeseen jne.
Kesäkuu 30, 2011 | Kategoria: Puheenvuorot täysistunnoissa 2011
[Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 22.6.2011 nimitetyn pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmasta]
Arvoisa herra puhemies! Alkavan hallituskauden isoimpia kysymyksiä on suhtautuminen Euroopan velka- ja finanssikriisin hoitamiseen. Hallitusohjelmassa kaikki mukana olevat puolueet sitoutuvat tukemaan EU:ssa päätettäviä ratkaisuja, todennäköisesti jo pian edessä olevia uusia ja uusia tukipaketteja ja EU:n pysyvää vakausmekanismia ja muutettua Euroopan rahoitusvakausvälinettä. Kaikkea tätä me vasemmistossa olemme johdonmukaisimmin vastustaneet, enkä näe ensimmäistäkään syytä, miksi muuttaisin kantani.
Eurooppa-neuvosto arvioi, että yhteisymmärrys EU:ssa on saavutettu ja laajan toimenpidepaketin täytäntöönpano on saatu lähes päätökseen. Tämä tarkoittaa juuri edellä lueteltujen toimenpiteiden valmistelua. Suomi on siis sidottu mukaan. Totta kai meillä ovat edessä kansainvälisten sopimusten hyväksymismenettely ja mahdolliset EU:n perussopimuksen muutokset, jotka liittyvät niiden käsittelyyn ja hyväksyntään täällä. Mutta prosessi on siis pitkällä ja Eurooppa-neuvosto arvioi tällä tavalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tavalliset ihmiset laitetaan maksamaan pankkipelureiden laskut, kriisimaiden kansallisvarallisuuden laajaa yksityistämistä, suurpankkien tukemista ja EU-komission valtaa kontrolloida jäsenmaiden talous- ja budjettipolitiikkaa. Tämän ohessa toteutetaan ”verokoordinaation” nimellä kulkevaa hanketta, jonka suunta on hallitusohjelmankin sanoin selvä. Hallitus on valmis tarkastelemaan komission esityksiä unionin uusiksi omiksi varoiksi.
Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelman peruslinja on Eurooppa-neuvoston maakohtaisten suositusten ja Euro plus -sopimuksen sitoumusten mukainen. Molemmissa konkretisoituu sisäisen devalvaation politiikka, alhaiset palkankorotukset, yksikkötyökustannusten tiukka seuranta, eläketurvan leikkaukset. Tuoreessa maakohtaisessa arviossa Suomelle suositellaan työttömyysputkesta luopumista, osa-aikaeläkkeen lakkauttamista, eläkeiän sitomista elinaikaodotteeseen jne. Ne ovat eläkepolitiikan linjauksia. Edelleen julkisen sektorin palvelujen ja työpaikkojen karsinta ja yksityistäminen sekä korkea työttömyys ovat tätä sisäisen devalvaation politiikkaa.
Tätä kaikkea vastaan Euroopan ay-liikkeen yhteisjärjestö Eay, kansalliset keskusjärjestöt ja liitot sekä monet kansalaisjärjestöt kampanjoivat ja lakkoilevat. Eurooppalainen vasemmisto ei sitoudu EU-eliitin politiikkaan vaan solidaarisuuteen, työtä tekevien etujen puolustamiseen. Eurooppalainen vasemmisto taistelee siellä mukana. Tästä syystä kannatan edustaja Mustajärven tekemää epäluottamuslause-esitystä.
Vielä, arvoisa herra puhemies: Edustaja Östman ei ole täällä paikalla, mutta hän luki kuin Raamattua ja nosti esille tämän kysymyksen Suomen vaatimista vakuuksista. Monet asiantuntijat ja myös monet viralliset paperit täällä eduskunnassa ja suuressa valiokunnassa kertovat, että IMF ei niihin usko. Vähän ymmärrystä näille vakuusvaatimuksille on komissiossa ja yhtä vähän Ekp:ssä. Tämä on varmasti syytä kertoa kaikille kansanedustajille ja Suomen kansalle. Hallitusohjelmassa on itse asiassa koko tämä yhteisymmärrys euroalueen kriisin hoitamisesta laskettu tämän varaan. Mutta täytyy sanoa, että minusta (Puhemies: 5 minuuttia on täynnä!) nämä ovat poliittisia virtuaalivakuuksia ja niitä on käytetty hallituspohjan kokoamiseen ja tämän ohjelman kirjoittamiseen.
Uusimmat lisäykset
- Täysistuntopuheenvuoro: Kunnallisten lähipalvelujen turvaaminen
- Täysistuntopuheenvuoro: Hallituksen esitys eduskunnalle Belgian, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä ja laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 2 §:n muuttamisesta
- Täysistuntopuheenvuoro: Hallituksen esitys eduskunnalle Belgian, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä ja laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 2 §:n muuttamisesta
- Taysistuntopuheenvuoro: Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan muutoksen hyväksymisestä
- SK: Vasemmistokapinalliset perustavat oman eduskuntaryhmän
- Täysistuntopuheenvuoro: Edessä sisäisen devalvaation aika: työttömyysputkesta luopuminen, osa-aikaeläkkeen lakkauttaminen, eläkeiän sitominen elinaikaodotteeseen jne.
- Täysistuntopuheenvuoro: Hallitus ei ole haudannut Nato-haaveita
- Turkulainen: Yrttiaho vastustaa kovia leikkauksia

